Blogit

Takaisin

Uudet tavoitteet yhdessä - #onnehkä2019

Pelastusalalla tehtävästä työstä kohdistuu huomattava osa onnettomuuksien ehkäisyyn. Onnettomuuksien ehkäisytyötä ovat valvonta kuten palotarkastukset, turvallisuuskoulutukset ja erilaiset asiantuntijapalvelut. Pelastuslaitokset tekevät muun muassa yli 100 000 erilaista valvontatehtävää.

Pelastuslaitosten turvallisuusviestintätyössä tavoitetaan lähes miljoona suomalaista vuosittain. Onnettomuuksien ehkäisytyötä pyritään tekemään riskipainotteisesti. Seurannassa korostuvat tehtävien lukumäärät ja työllä tavoitetut ihmiset. Pelastustoimen uudistushankkeen onnettomuuksien ehkäisyn yhdenmukaistaminen -työryhmä päätyi esittämään 11 erilaista toimenpidettä, jolla pelastusalan onnettomuuksien ehkäisytyötä tulee kehittää. Esityksissä olivat muun muassa yhteisten onnettomuuksien ehkäisyn tavoitteiden luominen, yhteistyön kehittäminen, valvontamenetelmien yhdenmukaistaminen, suunnitelmallinen turvallisuusviestintä ja osaamisen varmistaminen. Työryhmän mietinnöissä muodostui onnettomuuksien ehkäisyn visio. Vision lähtökohtana on asiakaskeskiössä ajattelu.

Ilmiöt - Mihin meidän pitää vaikuttaa, taulukko

 

Helmikuussa 2019 käynnistyi puolen vuoden mittainen pelastustoimen onnettomuuksien ehkäisyn toimintaohjelman laadintahanke. Hankkeella vastataan edellä mainituista pelastustoimen uudistushankkeen esityksistä lähinnä yhteisten tavoitteiden luomiseen. Toimintaohjelma vastaa kuitenkin laajemminkin pelastusalan ennakoivaan työhön. Hankkeen aikana pidetään työpajoja niin toimialan sisäisesti (törmäyttämöjä) kuin myös sidosryhmille tarkoitettuina (osallistamoja). Hanketta fasilitoi Jonna Heliskoski, joka on Suomen johtavia vaikuttavuusinvestoinnin asiantuntijoita.

Pelastustoimen onnettomuuksien ehkäisyn toimintaohjelma rakentuu vahvasti vaikuttavuustavoitteiden ympärille ilmiöperustaisesti. Ohjelma on hyvin ihmiskeskeinen. Ilmiöiden ja niistä johdettujen tavoitteiden pohjaksi on kerätty huomattava joukko ajatuksia erilaisia asiakassegmenttejä edustavilta järjestöiltä sekä suoraan ihmisiä haastattelemalla, sisäministeriön facebook-kyselyllä sekä kokemusasiantuntijoita työpajatyössä hyödyntämällä. Yhteiseen keskusteluun on tuotu havaittuja ilmiöitä. 141 tunnistetun tavoitteen kautta on jäsentynyt neljä vaikuttavuustavoitetta joita ovat koetun turvallisuuden lisääminen, palveluiden saatavuuden kehittäminen, yhteisen työn monipuolistaminen ja aktiivisen toimijuuden vahvistaminen. 136 tunnistetun ilmiön myötä muodostettiin kuusi ilmiöluokkaa: asenteet ja tunnekokemus, kulttuuri ja jaetut käsitykset, osaaminen ja kyvykkyys, tieto ja teknologia, ymmärrys ja yhteistyö sekä toimintaympäristön muutokset. Ilmiöluokkiin liittyy vielä erilaisia tekijöitä, jotka tulee erityisesti ottaa huomioon.

Toimintaohjelmahanke on edennyt yli puolen välin. Parhaillaan muodostetaan konkreettisia muutostavoitteita suomalaisten turvallisuudessa. Tässä työssä jäsennetään ne ihmisryhmät, joihin halutaan vaikuttaa sekä ne sidosryhmät, joiden avulla voimme saavuttaa mahdollisimman hyvän tuloksen. Työtä tehdään hyvin laajalla joukolla yhdessä. Hankkeessa edustettuina ovat kaikki pelastusalan organisaatiot. Lisäksi järjestetään sidosryhmäseminaari 27.5. 2019 Helsingissä, jossa edelleen työstetään näkökulmia ja yhteisiä tavoitteita. Sinne ovat tervetulleita kaikki ne tahot, jotka kokevat oman toiminnan merkitykselliseksi osana pelastusalan ennakoivaa työtä. Tähän mennessä ilmoittautuneita järjestöjä ja viranomaisia on yli 30 eri taholta. Hankkeen saavutukset esitellään 15.8.2018 pidettävässä hankkeen loppuseminaarissa. Tuossa seminaarissa käynnistämme yhteisen konkreettisen työn yhteiskunnan turvallisuuden lisäämiseksi, jossa keskiössä on ihminen.

Hanketta voi seurata sisäministeriön hankeikkunassa ja twitterissä #onnehkä2019. Hanke on avoin vuorovaikutukselle ja hankkeeseen liittyvään keskusteluun toivotaan liittyvän ihmisiä mahdollisimman runsaslukuisesti.

Tiedote: Missä mennään #OnnEhkä2019

Lisätietoa: Hankeikkuna / Pelastustoimen onnettomuuksien ehkäisyn toimintaohjelman laadintahanke

Jari Lepistö
Pelastusylitarkastaja
Sisäministeriö
@jari_lepisto