Skip to Content
Blogs

Turvallinen ja kriisinkestävä kunta –verkoston puheenjohtajan tervehdys

Published Date 18.10.2019 15.01 Blog

Turvallinen ja kriisinkestävä kunta –verkosto on toiminut nyt runsaan vuoden. Verkoston perustamispäätös tehtiin keväällä 2018 ja kutsut liittyä tähän mukaan lähetettiin kesällä 2018. Verkostoon on nyt ilmoittautunut noin 350 henkilöä runsaasta 150 kunnasta. Myöskin maantieteellinen kattavuus on melkoisen hyvä.

Kuluneen vuoden aikana verkoston toiminta on lähtenyt varsin luontevasti käyntiin ja jäsenistöä on osallistunut tapahtumiimme kiitettävästi. Verkostoa tunnetaan myös jäsenistömme ulkopuolella.

Verkosto on luotu ennen kaikkea verkoston jäseniä, kunnan turvallisuustyötä varten. Mutta on samalla hienoa ja tärkeätä, että myös ulkopuoliset ovat heti havainneet verkostomme olemassa olon. Varsinkin Sisäministeriö korostaa jatkuvasti verkostomme olemassa oloa ja sitä, kuinka heillä on mahdollisuus saada kosketus koko kuntakenttään verkostomme kautta. Erittäin tärkeätä on, että myös Turvallisuuskomitea on ottanut sihteeristöönsä Kuntaliiton edustajina Vesa-Pekka Tervon ja Aki Pihlajan. Virallisesti molemmat ovat siellä Kuntaliiton edustajina, mutta molemmat ovat korostaneet, että tottakai he ovat halukkaita viemään Turvallisuuskomiteaan näitä meidän TKK-verkostomme terveisiä, mitä ne sitten ikinä ovatkaan.

Turvallinen ja kriisinkestävä kunta on päättänyt ottaa TUOVI-portaalin verkostonsa viestintäkanavaksi. TUOVI-portaali tarjoaa hyvän mahdollisuuden tällaisen verkoston sisäiseen viestintään sekä antaa samalla mahdollisuuden avata verkostoa harkinnan mukaan myös muille sidosryhmille. TKK-verkosto kiittää samalla Sisäministeriötä TUOVI-portaalin kehittämisestä! Ilman SM:n panosta olisimme joutuneet kehittämään jotakin vastaavaa itse. Ja kuitenkin tuo puhtaasti meille luotu järjestelmä olisi jäänyt huomattavasti suppeamman joukon tietoisuuteen.

Elämmekö nyt turvallista vai turvatonta aikaa? Uutisista vyöryy jatkuvasti kaikenlaista, uhitellaan ja vastataan uhkauksiin. Turkki hyökkäsi Syyriaan, ilmastonmuutos vyöryy päälle. Meilläkin Kuopiossa tapahtui valitettava väkivallanteko.

Joka tapauksessa elämme historiallisesti katsottuna poikkeuksellisen turvallista aikaa. Sodissa ja konflikteissa kuolleiden määrä maailmalla on jatkuvasti vähentynyt. Meillä Suomessakin kaikenlainen väkivalta on jatkuvasti vähentynyt. Vaikka nettiä selatessa ei aina siltä tunnukaan.

Henkilökohtaisesti tämä kehitys tuli konkreettisesti näkyviin SM:n alueellisten verkostojen kehittämistilaisuudessa lokakuun alussa Poliisiammattikorkeakoululla. Siellä on kunniataulussa kaikkien itsenäisyyden 100 vuoden aikana virantoimituksessa kuolleiden 130 poliisimiehen nimet. Näistä vain 23 on kuollut viimeisen 50 vuoden aikana ja 2000-luvulla vain 2. Tämä kertoo minusta selkeästi yhteiskunnan kehittymisestä, mutta myös poliisien ammattitaidosta.

Kuopiossa tekijä ehti aloittaa tekonsa, mutta poliisi taltutti hänet erittäin nopeasti. Myös muut viranomaiset olivat paikalla erittäin nopeasti ja heidän keskinäinen yhteistyönsä toimi moitteettomasti. Ja saman tien käynnistyi yhteistyö kaupungin, seurakunnan ja eri vapaaehtoistoimijoiden kesken.

Yhteistyö on turvalisuustyössä ilman muuta voimaa. Yksin ei kukaan pärjää. Siksi pidän itsekin erittäin tärkeänä, että olemme saaneet luotua tämän Turvallinen ja kriisinkestävä kunta –verkoston. Ja osallistujamäärästä päätellen tällä on ollut kysyntää.

Turvallista syksyä toivottaen

Ari-Pekka Meuronen
Turvallinen ja kriisinkestävä kunta –verkoston puheenjohtaja,
Lappeenrannan kaupungin turvallisuus- ja riskienhallintapäällikkö

Blogit Municipalities Poimi pääuutiseksi