Skip to Content
Blogs

PelastusPosse -kännykkäpeli opettaa pelastautumaan palavasta talosta nopeasti

Published Date 20.12.2019 15.39 Blog

Pelastusopiston hallinnoima ja Palosuojelurahaston rahoittama Mobituvi-hanke on loppusuoralla. Hankkeen tavoitteena on ollut tuottaa tietoa alakouluikäisten ja heidän opettajiensa turvallisuuteen, turvallisuuskasvatukseen ja opetuksen pelillistämiseen liittyvistä näkemyksistä ja kokemuksista. Lisäksi hankkeessa on etsitty avauksia pelastustoimen turvallisuusviestinnän vaikuttavuuden arviointiin, tuotettu selvitys turvallisuusteemaisten digitaalisten oppimispelien nykytilasta sekä testattu eri menetelmien vaikutuksia alakoululaisten turvallisuusosaamiseen. Kerättyä tietoa on hyödynnetty hankkeessa suunnitellun turvallisuusteemaisen mobiilipelidemon suunnittelussa.

Hanke päättyy helmikuussa 2020, ja joulukuisena maanantaina 16.12. kokoonnuttiinkin joukolla Helsingin keskuspelastusasemalle hankkeen loppuseminaariin. Seminaarissa kuultiin hankkeen tuloksista sekä keskusteltiin turvallisuuskasvatuksen kehittämishaasteista ja mahdollisuuksista monista näkökulmista. Iltapäivä huipentui hankkeessa tuotetun alakoululaisille suunnatun poistumisturvallisuusteemaisen mobiilipelidemon julkistamiseen. Demoversiota joko puhelimella tai tabletilla pelattavasta pelistä on työstetty koko hankkeen ajan yhdessä käyttäjien kanssa.

PelastusPosse opettaa paloturvallisuutta hauskalla tavalla

Pirkanmaan pelastuslaitoksen erikoissuunnittelija Janne Leinonen esitteli seminaarissa kehittämistyön lopputuloksena syntynyttä PelastusPosse-pelin demoversiota. Sen seitsemän ydinoppia ovat seuraavat:

  1. Exit-kyltin tunnistaminen ja useamman kuin yhden poistumisreitin löytäminen
  2. Nopeus on valttia pelastautumisessa, harjoittelu kannattaa
  3. Savu on vaarallista
  4. Ovia sulkemalla voi hidastaa palon etenemistä
  5. Esteet poistumisreiteillä vaikeuttavat pelastautumista
  6. Jos ainoa poistumistie on savuinen, on turvallisempi poistua ryömimällä
  7. Hätänumeroon soitetaan vasta turvallisesta paikasta

Pelin hahmot ovat eläimiä, jotka pyrkivät ulos palavasta rakennuksesta. Vastustajina on liekkihahmoja, ja pahin vihollinen on savu. Eläimet muodostavat PelatusPossen, joka onnistuu yhdessä pelastautumaan. Tähän tarvitaan erilaisia tietoja, taitoja ja turvallisuusasennetta.

Ideana on ollut tuottaa peli, joka on lasten näkökulmasta innostava mutta opettaa samalla tärkeitä asioita. Suunnittelussa on kuunneltu käyttäjiä herkällä korvalla, unohtamatta kuitenkaan turvallisuuskasvatuksen tavoitteita.

Pelidemo otettiin seminaarissa innostuksella vastaan, ja ainakin ensireaktioiden perusteella sille on tilausta muidenkin kuin alkuperäiseen kohderyhmään kuuluneiden alakoululaisten parissa. Demo on vapaasti hyödynnettävissä niin pelastus- ja opetustoimessa kuin niiden sidosryhmien parissa, ja sen voi ladata maksutta Googlen Play-kaupasta. Demoversiota on tarkoitus kehittää hankkeen päätyttyä valmiiksi peliksi.

Turvallisuuskasvatusta tulee ja kannattaa tehdä yhteistyössä, arvioida systemaattisesti ja kehittää edelleen ajanmukaiseksi myös kohderyhmien kanssa

Seminaarissa kuultiin myös ajankohtaisia alustuksia. Aluksi hankkeen projektipäällikkö, Pelastusopiston tutkija Aino Harinen kertoi lyhyesti hankkeesta ja sen tuloksista. Hankkeen toiminnallisessa ja osallistavassa tutkimusosiossa huomattiin muun muassa, että turvallisuus kiinnostaa niin lapsia kuin opettajia ja sen ylläpitäminen koetaan tärkeäksi yhteiseksi tehtäväksi. Turvallisuuskasvatusta halutaan kehittää eri tahojen yhteistyönä, ja myös digitaaliset pelit toivotetaan tervetulleiksi yhtenä mahdollisena välineenä eri ryhmien tavoittamiseen. Olennaista on kuitenkin monikanavaisuus ja erilaisten menetelmien yhdistäminen: eri ryhmät tavoitetaan eri keinoin, eikä kasvokkaisten kohtaamisten merkitystä tule unohtaa. Lisäksi hankkeessa huomattiin, että kohderyhmien osallistaminen toimintaan auttaa sitoutumaan paitsi itse projektissa kehitettävään tuotteeseen tai palveluun, myös turvallisuuteen ilmiönä. Se tuo myös viranomaista helposti lähestyttäväksi, vahvistaa luottamusta ja täten myös yleistä turvallisuuskulttuuria.

Yhtenä seminaarin keskeisistä teemoista oli turvallisuusviestinnän vaikuttavuuden arviointi. Vaikuttavuuden tematiikkaan päästiin tutustumaan aluksi yleisemmästä näkökulmasta, kun Itä-Suomen yliopiston tutkimusjohtaja, dosentti Tomi Mäki-Opas johdatteli osallistujia vaikuttavuustutkimuksen haasteisiin ja mahdollisuuksiin. Helsingin kaupungin pelastuslaitoksen tutkimuspäällikkö Hanna Rekola valotti teemaa taas erityisesti pelastuslaitosten turvallisuusviestinnän näkökulmasta peilaten esitystään Mobituvi-hankkeessa tuottamaansa kirjallisuuskatsaukseen sekä hankkeen tapaamisissa käytyihin keskusteluihin.

Sisäministeriön pelastusylitarkastaja Jari Lepistö avasi alustuksessaan muun muassa, kuinka sisäministeriön juuri julkaistu ja 1.1.2020 käyttöön otettava Onnettomuuksien ennaltaehkäisyn toimintaohjelma tulee näkymään pelastuslaitosten strategioissa ja arjessa. Turvallisuusasiantuntija Brita Somerkoski johdatteli kuulijoita taas lisätyn todellisuuden ja virtuaalitodellisuuden mahdollisuuksiin turvallisuusviestinnässä niin tutkimustuloksiin kuin käytännön kokemuksiin peilaten. Länsi-Uudenmaan pelastuslaitoksen johtavan palotarkastajan Pauliina Kopran johdolla päästiin pureutumaan vielä palvelumuotoilun ja osallistavan yhteiskehittämisen mahdollisuuksiin turvallisuuskasvatuksen - ja miksei muidenkin pelastustoimen ydinpalvelujen - tehostamisessa. Kopra painotti esityksessään, että pieninkin askelin pääsee alkuun, ja hän kannustikin kokeilemaan menetelmiä rohkeasti.

Lopulta Opetushallituksen opetusneuvos Pia Kola-Torvinen muistutti alustuksessaan yhteistyön tärkeydestä vaikuttavamman turvallisuusviestinnän toteuttamisessa. Kola-Torvisen puheenvuoron jälkeen saatiin vielä videotervehdys Pirkanmaalta, kun hankkeeseen osallistuneet oppilaat ja opettajat toivat terveisensä hankkeelle. Viesti oli selvä: yhdessä tekeminen on antoisaa ja vaikuttavaa, niin osallistujien kuin järjestävien organisaatioiden näkökulmasta.

Turvallisuuskasvatus vaatii ajan hermolla pysyäkseen jatkuvaa uudistumista, ja toiminnan räätälöimistä kohderyhmäkohtaisesti. Kännykkäpeli ei tavoita kaikkia, mutta Mobituvin haastattelujen, havainnointien sekä yhteiskehittämisprojektista saatujen kokemusten mukaan se tarjoaa toimivan ja innostavan keinon turvallisuuskasvatukseen. Pelien työstämistä kannattaakin jatkaa, yhteistyössä, ja saattaa niitä mahdollisimman laajasti hyödynnettäviksi. Organisaatioissa tulisi panostaa myös digitalisaation hyödyntämisessä tarvittavaan osaamiseen ja laitekantaan, niitäkin jatkuvasti kehittäen.

PelastusPosseen pääsee tutustumaan tarkemmin sen esittelyvideolla: some101.com/posse/Trailer2020.mp4

Seminaarista paikan päällä taltioitu radiohaastattelu on kuunneltavissa Yle Areenassa: https://areena.yle.fi/1-50348475

Hankkeen tutkimusten tuloksia on julkaistu vuoden 2019 aikana Pelastusopiston julkaisusarjassa viidessä eri julkaisussa. Hankkeen yhteenvetoraportti ja suositukset julkaistaan helmikuussa 2020. Lisätietoja hankkeesta ja sen raportit löytyvät hankkeen verkkosivulta: bit.ly/MOBITUVI

Kirjoittaja:
Projektipäällikkö, tutkija Aino Harinen
[email protected]
puh. 0295 453 531
@HarinenAino

Blogit Rescue services / Civil protection