Skip to Content
Blogs

Alueellisella yhteistyöllä parempaan vaikuttavuuteen

Published Date 3.4.2024 14.44 Blog

Oikein herkullinen ja maistuva ruoka koostuu useista eri raaka-aineista. Jokaisella ainesosalla on oma roolinsa ja makunsa kokonaisuudessa. Vastaavalla tavalla myös eri turvallisuustoimijoiden yhteistyöstä muodostuu kokonaisuus, jossa huomioidaan kunkin toimijan vahvuudet ja potentiaalit.

Jari Lepistö. Vaikuttavuustutkimuksissa on osoitettu, että yhteiskunnassa vallalla oleviin trendeihin vaikutetaan parhaiten yhteistyöllä. Yhteistyöhön kuuluu jaettu ymmärrys yhteiskunnan tilasta ja muiden roolista, yhdessä määritellyt tavoitteet ja yhdessä tehty työ tavoitteiden saavuttamiseksi. 

Tämän päivän turvallisuustyössä kiinnitetään entistä enemmän huomiota olemassa oleviin ilmiöihin ja siihen, miten saadaan yhteiskunnassa vallalla olevat trendit kääntymään toivottuun suuntaan.  Yhteistä ymmärrystä voidaan luoda useilla eri tavoilla ja eri paikoissa. 

Valtakunnallisen turvallisuustapahtuman teemana alueellinen yhteistyö
Valtakunnallisia sisäisen turvallisuuden tapahtumia on järjestetty vuodesta 2006. Loistavien ajankohtaisten aiheiden lisäksi tapahtumat ovat olleet erinomaisia kohtaamispaikkoja. Verkostoitumisen ja keskustelujen myötä on syntynyt yhteyksiä, joita olen pystynyt hyödyntämään omassa työssäni. Toukokuussa Rovaniemellä järjestettävä valtakunnallinen turvallisuustapahtuma keskittyy alueelliseen yhteistyöhön.

Esimerkkejä turvallisuusyhteistyön tavoista 
Oman työurani aikana alueellinen yhteistyö on konkretisoitunut monella tavalla. Paikallinen ja seutukunnallinen turvallisuussuunnittelutyö lisää ymmärrystä julkishallinnon mahdollisuuksista ja jaetuista tavoitteista yhteisen turvallisuuden kehittämiseen. Yhteisen turvallisuusportaalin rakentaminen on mahdollistanut tiiviimmän keskustelun turvallisuuteen liittyvistä ilmiöistä ja kokeilun siitä, kuinka väestön turvallisuuteen liittyvien havaintojen ilmoittamista ja turvallisuutta edistävän tiedon löytämistä voidaan helpottaa. 

Liikenneturvallisuuden edistämisessä tehdään myös laajaa yhteistyötä maakunnallisten toimijoiden, kuntien, viranomaisten ja järjestöjen kanssa. Yhtenä konkreettisena yhteistyön hedelmänä voisi mainita nuorten liikenneturvallisuuskampanjan Punainen Liitu. 

Tällaisena epävarmana aikana ei sovi unohtaa myöskään varautumisen merkitystä. Poikkeusoloihin ja normaaliolojen häiriötilanteisiin varautumisessa tarvitaan laajaa ymmärrystä eri toimijoiden roolista väestön turvallisuuden varmistamisessa. Suunnittelu on tehtävä huolella, yhteistoimintaa kriisiaikoja varten tulee harjoitella ja vuorovaikutuksellisia suhteita pidettävä yllä, jotta herkkyys yhteisen työn aloittamiseen pysyy riittävän alhaisella tasolla. 

Kuinka käynnistää hedelmällinen yhteistyö?
Minulta kysyttiin hiljakkoin eräässä turvallisuusviranomaisten seminaarissa, että mikä on ensimmäinen askel yhteisen toiminnan käynnistämiseksi. Vastasin tähän, että konkreettisimmillaan se on pullapitko kainalossa toisen jutuille menoa. Yhteisestä kohtaamisesta kuuman kupposen äärellä voi syntyä kestäviä kumppanuuksia, joiden hedelmistä voi laaja yhteisö ympärillä nauttia pitkän aikaa. Onnistumisen ilo on moninkertainen, kun sitä on jakamassa useampia toimijoita. 

Laajalla alueellisella yhteistyöllä varmistetaan samalla, että mahdollisimman moni alueella asuvista ja työskentelevistä kohtaa vähemmän vaaroja ja onnettomuuksia. Yhteisellä systemaattisella ja tavoitteellisella toiminnalla saadaan aidosti vaikutuksia ja pitkän ajan vaikuttavuutta aikaiseksi.  Saumattomassa yhteistyössä viranomaisten ja järjestöjen potentiaali voidaan hyödyntää maksimaalisesti – se on vain aidosta tahdosta kiinni ja ensimmäisestä askeleesta toisiamme kohti. 

Kuvituskuva.

Valtakunnallinen turvallisuustapahtuma 2024: Turvallisuutta alueellisella yhteistyöllä

Kirjoittaja:
Pelastusylitarkastaja Jari Lepistö
Sisäministeriö

Academys Blogit Municipalities Organizations Poimi pääuutiseksi Poimi uutisnostoksi Police Preparedness Rescue services / Civil protection Safety and security planning Yritysturvallisuus