Hyppää sisältöön

Ilmoittautuminen avattu: Valtakunnallinen turvallisuustapahtuma 2023, Seinäjoki

Vuoden 2023 valtakunnallinen turvallisuustapahtuma järjestetään Seinäjoella 25.-26. toukokuuta. Turvallisuustapahtuman teemana on tänä vuonna tutkimustieto ja teknologia.

TIEDOSTA JA TEKNOLOGIASTA AVAIMIA TURVALLISEEN TULEVAISUUTEEN
Valtakunnallinen turvallisuustapahtuma 2023 
25.-26.5.2023 Seinäjoki
 

Iloinen tyttö virtuaalilasit päässä ja kädet ylhäällä.

Miksi valitsimme teemaksi tutkimustiedon ja teknologian?

Globaalin turvallisuusympäristön epävakauden syventyessä myös sisäisen turvallisuuden toimintaympäristön ennakoitavuus on heikentynyt. Uudessa tilanteessa korostuu tarve ymmärtää turvallisuuteen vaikuttavia monimutkaisia ilmiöitä.  

Tutkittu tieto auttaa ymmärtämään turvallisuuden kannalta keskeisiä ilmiöitä, niiden merkitystä ja mahdollisia vaikutuksia. Kun informaatioympäristö monimutkaistuu, luotettava ja oikea-aikainen tieto näistä ilmiöistä auttaa tekemään parempia päätöksiä. Tiedon avulla voimme myös suunnata resursseja sinne, missä niistä on eniten hyötyä.  

Toimintaympäristön muutoksessa on myös tärkeää uskaltaa kyseenalaistaa vanhoja toimintatapoja ja kehittää rohkeasti uusia. Kun uskallamme kokeilla uutta, voimme usein tehdä työmme nykyistä paremmin, vaikuttavammin ja tehokkaammin. Alati kehittyvän teknologian ja uusien innovatiivisten ratkaisuiden hyödyntäminen on tässä avainroolissa.  

Turvallisuus ei synny tyhjiössä. Turvallisuustapahtumassa tavoitteena onkin vaihtaa kokemuksia, tietoa ja osaamista yhdessä viranomaisten, elinkeinoelämän, järjestöjen ja kansalaisyhteiskunnan sekä tutkimuslaitosten ja korkeakoulujen kanssa. Turvallisuustapahtuma järjestetään yhteistyössä Seinäjoen kaupungin kanssa. Tule paikalle kuulemaan, mitä tutkitun tiedon, innovatiivisen kehittämisen ja teknologian saralla tällä hetkellä tapahtuu! 

Rauhalassa ropisee -simulaatio tuo osallistujat yhteisen pulman äärelle

Tapahtuman aikana järjestetään Rauhalassa ropisee -turvallisuussimulaatio. Se on pelillistetty todellisuutta jäljittelevä ryhmätehtävä, jossa ratkotaan kuvitteellisen Rauhalan kunnan paikallista kriisiä. Simulaatioon voi osallistua matalalla kynnyksellä, ja jokainen ryhmä määrittää itse, kuinka aktiivisesti osallistuu tehtävän ratkaisemiseen. 

Tutustu turvallisuustapahtuman ohjelmaan

https://sisainenturvallisuus.fi/turvallisuustapahtuma2023_ohjelma  

Turvallisuus-, tiede- ja teknologiamessut

Tapahtuman yhteydessä järjestetään turvallisuus-, tiede- ja teknologiamessut. Messuilla saat tietopaketin erilaisista turvallisuuden tuotteista, hyvistä käytännöistä, tutkimusprojekteista sekä erilaista sisäisen turvallisuuden hankkeista.

Haluaisiko organisaationne/hankkeenne tulla esittelemään toimintaansa turvallisuusmessuille? Varaa maksuton messupaikka 7.5.2023 mennessä: https://link.webropolsurveys.com/S/1D975C907BA5E53E  

Lisätietoja messuista: https://sisainenturvallisuus.fi/turvallisuusmessut1

 Ilmoittaudu turvallisuustapahtumaan su 7.5. mennessä
Tilaisuus on maksuton. Ilmoittaudu tästä:  https://link.webropol.com/s/turvallisuustapahtuma2023

 Ohjelma ja lisätietoa tapahtumasta: https://sisainenturvallisuus.fi/valtakunnallinen-turvallisuustapahtuma-2023-seinajoki 

 Tavataan toukokuussa sisäisen turvallisuuden ykköstapahtumassa Seinäjoella!