Hyppää sisältöön

Maaliskuun kuukauden kysymyksen vastaukset: Varautuminen kiinnostaa ennätyksellisen paljon

Maaliskuun kuukauden kysymyksessä kysyimme teiltä, miten turvallisuudentoimijana haluatte ohjeistaa kansalaisia varautumiseen vakavien kriisitilanteiden varalta. Yksittäiset ihmiset ovat nyky-yhteiskunnassa yhä merkittävämmässä roolissa varautumisen ja siihen liittyvän tiedonvälityksen osana. Kotitalouksien varautumisesta on suuri apu yhteiskunnalle ja ennen kaikkea ihmiselle itselleen. Siksi jokaisen kannattaa varautua häiriötilanteisiin.

72 tuntia -suosituksen logo.

Vastauksissa eniten korostettiin kodin elintarvikkeiden varmuusvaraston sekä vesivaraston ylläpitoa. Lisäksi pitkäaikaisen sähkökatkoksen varalle neuvotaan hankkimaan paristokäyttöisiä valaisimia sekä virtalähteitä puhelimen toiminnan varmistamiseksi pitkäaikaisen sähkökatkoksen varalle. Suositeltiin myös kylmän sään makuupussin, retkikeittimen sekä keittimen polttoaineen hankkimista varmuusvarastoon.

Turvallisuuden toimijana haluttiin ohjeistaa kansalaisia tarkistamaan Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön sivuilta 72-tuntia suositukset. 

Varautuminen kiinnostaa ennätyksellisen paljon

Tammikuussa 2022 noin 200 ihmistä päivässä päätyi lukemaan 72 tunnin varautumissuosituksesta osoitteesta 72tuntia.fi. Nyt maaliskuun alussa sivuilla käy päivittäin noin 30 000 ihmistä.

Vaikka 72 tunnin varautumissuositus on ollut olemassa jo vuosia ja kotivarasta on puhuttu jo vuosikymmeniä, aihe nousee yleiseen tietoisuuteen kriisien yhteydessä. Viimeksi maaliskuussa 2020, kun koronapandemia alkoi, ihmiset kiinnostuivat, mitä kotivara oikeastaan tarkoittaa.

- 72 tunnin varautumissuosituksessa on kyse siitä, miten kodeissa tulisi varautua häiriötilanteisiin kuten pitkittyneisiin sähkökatkoihin tai vedenjakeluhäiriöihin. Ohjeet ovat voimassa ympäri vuoden ja ne pätevät monenlaisiin tilanteisiin, kun arki ei syystä tai toisesta suju normaalisti, kertoo viestinnän asiantuntija Sanna Räsänen Suomen Pelastusalan Keskusjärjestöstä.

Kodeissa tulisi olla ruokaa koko perheelle ainakin 72 tunniksi ja lisäksi kotiin olisi hyvä ostaa ainakin muutama pullollinen vettä vedenjakeluhäiriöiden varalle. Lisäksi suosituksessa muistutaan, ettei perheen tärkeitä lääkkeitä saisi koskaan päästää loppumaan.

Tutustu varautumissuositukseen osoitteessa www.72tuntia.fi 
 
Testaa, miten selviäisit häiriötilanteessa http://hvk.tiedote.fi/