Hyppää sisältöön

Pelastusalan tutkimustieto verkkopalvelussa

Pelastusopiston toteuttama ja Palosuojelurahaston rahoittama pelastusalan tutkimusviestinnän kehittämishanke Tutkimustulokset timanteiksi, tiedoksi ja toiminnaksi (4T) hanke tuki pelastusalaan liittyvän tutkimustiedon näkyvyyden lisäämistä kouluttamalla alan tutkijoita ja asiantuntijoita viestintään. Lisäksi hanke tuotti demoversion pelastusalan valtakunnallista tutkimustietoa kokoavasta ja jakavasta verkkopalvelusta.

4T -hanke tarjosi kohtaamispaikkoja, tuotti materiaalia ja pilotoi verkkopalvelun alan tutkimuksesta. Lisäksi hanke suunnitteli ja toteutti viestintää eri verkostojen kanssa. Hanke päättyi 30.4.2024.

Kuvituskuva, timantti.

Hanke pilotoi pitchauskisan, johon osallistuneita huomioitiin Pelastustoimen tutkimus- ja kehittämispäivillä Kuopiossa kesäkuussa 2023. Lisäksi hanke viesti pelastusalan tutkimuksesta monikanavaisesti ja tuotti tutkimusviestintää järjestämällä tietoiskuja pelastusalaan liittyvästä tutkimuksesta ja tuottamalla sisältöjä alan medioihin.

Hanke toteutettiin laajassa yhteistyöverkostossa, johon kutsuttiin mukaan tutkimuksen, viestinnän ja pelastusalan asiantuntijoita eri organisaatioista.

Pelastusalan ajankohtainen tutkimustieto löytyy nyt verkkopalvelusta


Hanke tuotti demoversion pelastusalan valtakunnallista tutkimustietoa kokoavasta ja jakavasta verkkopalvelusta. Verkkopalvelu kokoaa tietoa pelastusalan tutkimuksesta, tapahtumista ja ajankohtaisista julkaisuista. Lisäksi siellä julkaistaan ajankohtaisia tutkimuspuheenvuoroja ja vinkkejä tutkimuksen tekijöille ja tutkimuksista viestiville.

– Tämä on ensimmäinen kerta, kun pelastusalaan liittyvää tutkimustietoa on koottu näin kattavasti yhden verkkopalvelun alle, projektipäällikkö Aino Harinen kertoo.

Hankkeen päätyttyä verkkopalvelua ylläpitää Pelastusopiston projektitoimisto. – Toivomme palvelulle pitkää ikää, aktiivista käyttöä ja jatkuvasti päivittyvää sisältöä myös tulevaisuudessa, Harinen toteaa.

Linkit:
Viesti vaikuttavasti – opas pelastusalan tutkimusviestintään
Kommunicera effektivt – handbok för forskningskommunikation inom räddningsbranschen
Pelastusalan tutkimuksen verkkopalvelu

Lisätietoja:
Pelastusopisto, tutkija/projektipäällikkö Aino Harinen
[email protected]
puh. 029 545 3531