Hyppää sisältöön

Tuovicastin uusimmassa jaksossa keskustellaan harvaan asuttujen alueiden turvallisuudesta

Jakso on nyt kuunneltavissa Spotifyssa ja Soundcloudissa.

Harvaan asutut alueet kattavat jopa 63% Suomen pinta-alasta ja suomalaisista hieman yli 5% asuu harvaan asutuilla alueilla. Turvallisuuden saralla Suomessa on pitkään puhututtanut näiden alueiden turvallisuustilanne ja turvallisuuspalveluiden saatavuus. Harvaan asutulla alueella palveluiden keskittyminen aiheuttaa turvattomuuden tunnetta ja pidempiä aikoja avunsaannissa esimerkiksi hätätilanteissa. Toisaalta tiedetään, että harvaan asutut alueet ovat monella tapaa turvallisempia kuin kaupungit ja niillä asuvilla ihmisillä on monella tapaa paremmat valmiudet ja turvallisuusosaaminen kuin kaupungissa asuvilla. 

Miltä turvallisuustilanne näyttää harvaan asutuilla seuduilla?

Tuovicastin tämän kertaisessa jaksossa keskustellaan sitä, miltä turvallisuustilanne harvaan asutuilla seuduilla näyttää, ja millä tavalla esimerkiksi etätyön ja monipaikkaisuuden lisääntyminen vaikuttaa näiden alueiden turvallisuuteen. Vieraina sisäministeriön pelastusylitarkastaja ja poikkihallinnollisen Harvaturva-verkoston pääsihteeri Jari Lepistö, ja sekä Kuhmon kaupunginjohtaja ja tunnettu yhteiskunnallinen vaikuttaja Tytti Määttä. Tuovicastin tiimistä äänessä ovat sisäministeriön erikoissuunnittelija Eeva Koivunen ja strategiapäällikkö Ari Evwaraye.

Aihetta käsitellään myös hiljattain julkaistussa harvaan asuttujen alueiden turvallisuuden tilanneraportissa, jonka löydät täältä: 
https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/handle/10024/162501

Jakson voit kuunnella Spotifyssa tai Soundcloudissa