Hyppää sisältöön

Väestön varautumista häiriöihin ja kriiseihin ohjeistetaan uudella oppaalla

Uusi koko väestölle suunnattu Häiriö- ja kriisitilanteisiin varautuminen -opas on julkaistu Suomi.fi:ssä. Sisäministeriö on toteuttanut verkko-oppaan Digi- ja väestötietoviraston sekä laajan yhteistyöverkoston kanssa. Opas kokoaa varautumisohjeet yhteen paikkaan.

Suomi.fin Häiriö- ja kriisitilanteisiin varautuminen -oppaassa käsitellään tilanteita, jotka vaikuttaisivat laajasti yhteiskuntaan ja yhteisöihin.

Ennakkoon varautumista vaativia tilanteita ovat esimerkiksi pitkät sähkö-, vesi- ja tietoliikennekatkot, sään ääri-ilmiöt ja suuronnettomuudet sekä pitkäkestoisemmat kriisit, kuten pandemia tai sotilaallinen konflikti. Oppaassa on ohjeiden lisäksi tietoa muun muassa hybridi- ja informaatiovaikuttamisesta, kriisitilanteissa oman toimintakyvyn ja jaksamisen ylläpitämisestä sekä muiden auttamisesta.

Varautua voi vain ennakkoon

Varautuminen tarkoittaa ennakkoon valmistautumista erilaisiin häiriöihin ja kriiseihin sekä poikkeusoloihin. Siksi myös Suomi.fin varautumisopas on tarkoitettu ennakkoon tutustuttavaksi silloin, kun yhteiskunnassa ei ole häiriöitä. Oma varautuminen ja toiminta vaikuttavat siihen, miten hyvin ihmiset ja yhteisöt pärjäävät.

Sisäministeriön syyskuussa tekemän väestökyselyn mukaan 58 prosenttia suomalaisista on hankkinut kotivaraa kriisitilanteiden varalle, eli ruokaa, rahaa ja tarvikkeita. Vastaavasti noin 40 prosenttia kansalaisista ei ole hankkinut riittävästi kotivaraa, eikä välttämättä luota osaamiseensa kriisitilanteissa.  

Nuorista ja kaupunkilaisista noin puolet on huolehtinut varautumisestaan, kun taas maaseudulla asuvat ovat selvästi paremmin varautuneita (74 %). Naiset ovat hankkineet kotivaraa paremmin kuin miehet. 

Tutustu oppaaseen:
Tutustu Häiriö- ja kriisitilanteisiin varautuminen -oppaaseen Suomi.fi:ssä

Lisätietoa varautumisesta:
Varautuminen - sisäministeriö