TUOVIn asiakasraati aloittanut toimintansa
Kaikki TUOVIn kehittämisestä kiinnostuneet ovat tervetulleita mukaan raadin toimintaan.
Mainostimme helmikuun alussa, että olemme perustamassa TUOVIlle omaa asiakasraatia. Haaveestamme on tullut nyt totta. Raati on aloittanut toimintansa ja kokoontui ensimmäisen kerran maaliskuun 4. päivänä.
Asiakasraadin ensimmäiseen tapaamiseen osallistui viitisentoista ihmistä - niin raatilaisia kuin TUOVI-tiimin ja -kehitystiimin jäseniä. Tutustuimme toisiimme perinteisellä esittelykierroksella ja kävimme läpi muun muassa jäsenten raadin työskentelylle asettamia odotuksia ja toiveita ja tulevan kevään alustavia suunnitelmia.
Asiakasraadin ensimmäinen tapaaminen osoitti, että vaikka raati onkin perustettu ensisijaisesti auttamaan TUOVIn tavoitteellista kehittämistä, se voi toimia myös verkostoitumisen paikkana. Esittelykierroksella tuli ilmi, että joukkomme koostuu niin sektorillisesti, toimialallisesti, paikkakunnallisesti kuin osaamisen ja kiinnostuksen kohteiden näkökulmasta todella monipuolisesta porukasta, ja toivommekin, että asiakasraadissa toimiminen voi tarjota väylän muunkinlaiseen yhteistyöhön.
Näin voit osallistua raadin toimintaan
Jos haluat mukaan asiakasraadin toimintaan, lähetä tieto kiinnostuksestasi meille sähköpostilla. Löydät osoitetiedon tämän jutun lopusta. Raadin toimintaan osallistuminen on täysin vapaaehtoista, ja voit osallistua niin vähän tai paljon kuin itse haluat. Voit myös vapaasti valita itsellesi mieluisimman tavan osallistua.
Voit osallistua TUOVIn kehittämiseen ainakin kolmella tavalla:
• osallistumalla itsenäiseen testaukseen, tutkimukseen, kommentointiin tai ideointiin (tästä oli esimerkkinä viime kuussa lähetetty profiilitietolomakkeen testauskysely)
• osallistumalla lähityöskentelyyn (esim. ideointityöpaja)
• osallistumalla etätyöskentelyyn (esim. etäyhteyden avulla tehtävä testaus)
Haluaisitko auttaa TUOVIa heti?
Mielipiteesi ja toiveesi ovat meille tärkeitä, vaikka et olisikaan vielä TUOVIn jäsen tai kuuluisi TUOVIn asiakasraatiin. Vastaamalla oheisen linkin kautta aukeavaan erittäin lyhyeen kyselyyn, voit vaikuttaa TUOVIn kehittämiseen jo nyt. Kysymme siinä asioita, jotka ovat sinulle tärkeitä, kun etsit itsellesi uusia yhteistyökumppaneita. Vastaamiseen menee muutama minuutti, ja arvomme halukkaiden vastaajien kesken kolme TUOVI-heijastinkassia. Kysely on auki 14.-27.3.2022.
Tervetuloa mukaan vaikuttamaan siihen, minkälaiseksi TUOVI kehittyy!
Jos haluat liittyä asiakasraatiin, lähetä sähköposti osoitteeseen tuovi.sm(at)govsec.fi
Pääset TUOVIn yhteistyökumppani-kyselyyn tästä https://zef.fi/s/d8ske4e0/
Rekisteröidy jäseneksi ja ota työtilat käyttöösi: https://sisainenturvallisuus.fi/rekisteroidy
Ystävällisin yhteistyöterveisin TUOVI-tiimin puolesta
Sari Hellgren ja Pia Laulainen