Hyppää sisältöön
Mappeja hyllyllä

Ota käyttöösi sisäisen turvallisuuden aineistoa:

raportteja, tutkimuksia, selvityksiä, ohjeita ja muita turvallisuusjulkaisuja.

Aineistot

Tyhjennä
69 tulosta

Sisäisen turvallisuuden ohjelman toimenpiteen 24 mukaan alle 18-vuotiaiden rikoksentekijöiden rikoskierteen ehkäisemiseksi otetaan käyttöön Ankkuri-malli, jota sovelletaan ottaen huomioon paikalliset ja alueelliset olosuhteet ja jo olemassa olevat käytännöt. Toimenpiteen mukaan malli otetaan käyttöön koko maassa 2014 mennessä osana tulossuunnittelua ja sisäisen turvallisuuden ohjelman alueellista toimeenpanoa. Julkaisussa esitellään Ankkuri-mallia ja kuvaillaan mallin mukaista toimintaa erityisesti Kanta-Hämeen Ankkuri-mallin mukaisesti.

Valtioneuvosto teki 14.6.2012 periaatepäätöksen kolmannesta sisäisen turvallisuuden ohjelmasta. Sisäisen turvallisuuden ohjelman toimenpiteisiin sisältyy useita hyviä käytäntöjä, joita jo toteutetaan eri puolilla Suomea. Toimenpiteisiin liittyvät hyvät käytännöt on koottu tähän julkaisuun.

Valtioneuvosto teki periaatepäätöksen kolmannesta sisäisen turvallisuuden ohjelmasta 14.6.2012. Sisäisen turvallisuuden ohjelman järjestöyhteistyöryhmä asetettiin ohjelman valmistuttua 15.10.2012. Tässä raportissa esitetään sisäisen turvallisuuden ohjelman toimeenpano niiden toimenpiteiden osalta, joista järjestöt ovat olleet päävastuussa tai joiden toimeenpanoon järjestöt ovat osallistuneet tuoden erityisesti esille järjestönäkökulman.

Toimintaohjelmassa ikääntyneiden turvallisuuden parantamiseksi on kuvattu ikääntymiseen ja ikääntyneisiin kohdistuvia turvallisuushaasteita. Näitä ovat turvallisuuden tunteen ylläpitäminen, turvallinen asuminen, tapaturmat, liikkuminen, kaltoinkohtelu ja hyväksikäyttö, väkivalta ja rikokset. Ohjelma sisältää suositukset ikääntyneiden asumisen turvallisuuden parantamiseksi, tapaturmien määrän vähentämiseksi, liikkumisen turvallisuuden parantamiseksi sekä kaltoinkohtelun, väkivallan ja rikosten ehkäisemiseksi ja torjumiseksi.

Hämeen poliisilaitos ja sisäministeriö toteuttivat yhdessä Lahden nuorisopalvelujen, Mannerheimin Lastensuojeluliiton Lahden yhdistyksen, Lahden ensi- ja turvakodin ja Valopilkku-projektin kanssa Nyt riittää - pilottihankkeen koulukiusaamisen vähentämiseksi. Hankkeessa on luotu menetelmäpaketti kiusaamisen vähentämiseen yläkouluissa.

Valtioneuvosto teki periaatepäätepäätöksen toisesta sisäisen turvallisuuden ohjelmasta 8.5.2008. Tässä raportissa kuvataan alueellisten pelastuslaitosten osallistumisesta sisäisen turvallisuuden ohjelman toimeenpanoon vuosina 2008–2010.

Suomessa on tapahtunut viimeisen kymmenen vuoden aikana nuorten tekemiä vakavia henkirikoksia, jotka ovat saaneet laajaa julkisuutta ja herättäneet paljon huomiota. Tapaukset ovat järkyttäneet yhteiskuntaa laajasti. Tämän selvityksen tarkoituksena on koota yhteen mahdollisia syitä nuorten tekemiin joukkosurmiin ja muihin vakaviin väkivallan tekoihin olemassa olevan tiedon pohjalta. Selvityksen tavoitteena on luoda kokonaiskuva siitä, mitkä tekijät yhdistävät tekoja ja millaiset seikat niitä erottavat toisistaan.

Sisäisen turvallisuuden strategia on tiekartta, jonka avulla pyritään siihen, että Suomesta tulee hallitusohjelman 29.5.2015 vision mukaisesti maailman turvallisin maa elää, asua, yrittää ja tehdä työtä. Sisäisellä turvallisuudella tarkoitetaan strategiassa niitä yhteiskunnan ominaisuuksia, joiden johdosta väestö voi nauttia oikeusjärjestelmän takaamista oikeuksista ja vapauksista ilman rikollisuudesta, häiriöistä, onnettomuuksista ja kansallisista tai kansainvälisistä ilmiöistä johtuvaa pelkoa tai turvattomuutta.