Julkaisupäivä
7.12.2021 13.28
Blogit
Kun lupauduin kuntaorganisaatiossa ottamaan vastuun oman kuntani AVAK-toiminnan järjestämisestä, kouluttamisesta, kehittämisestä ja ylläpidosta en todellakaan tiennyt mihin soppaan olin itseni laittanut tai kuinka pitkäksi aikaa. Projekteilla on yleensä alku ja loppu. Tällä ei vielä loppua näy.
Vuonna 2016 sain vastuulleni tehtävän – aloittaa AVAK-toiminnan siis alueellisen valmiuskeskustoiminnan Nurmijärvellä. Toiminnan jolle ei ollut valmista toimintamallia tai oikeastaan toiminnon, jota ei vielä ollut edes olemassa muualla kuin kunnanjohtajan päätöksen tekstissä. Olimme siis ensimmäinen kunta koko pienessä Suomessa, joka aloitti AVAK-toiminnan.
Onneksi en tässä tehtävässä ollut kuitenkaan yksin vaan ympärilleni valikoitui erilaisia kyvykkyyksiä reserviläisistä ja pelastusalan ammattilaisista. Näin joulun alla voisi sanoa, että yhtä äkkiä ympärilläni oli joukko, ei ehkä taivaallista sotaväkeä, mutta osaavia henkilöitä miettimässä samoja asioita. Sitä mikä alueellinen valmiuskeskus AVAK on, mitä siellä tehdään, ketkä tekevät ja millä tavalla sekä missä tiloissa toiminta järjestetään.
Paljon on vettä virrannut Vantaanjoessa tuon AVAK:n alun ja tämän päivän välillä, niin jos ette tienneet niin Vantaanjoki virtaa myös Nurmijärven läpi sen laitamilla.
Olen kutsunut itseäni AVAK:n matkasaarnaajaksi ja välillä tuntuukin, että tässä ollaan tekemässä normaaliolojen häiriötilanteita varten jotain ihmeellistä ja uutta. Mutta asia on oikeastaan todella yksinkertainen ja suoraviivainen toiminto kunnan tai muun viranomaisen toiminnan tueksi tuotettavia lakisääteisiä palveluita varten. Matkasaarnaajan apuna on toiminut MPK, jonka kurssialusta on toiminut loistavasti koulutuksissa reserviläisten toimiessa kouluttajina.
AVAK on siis paikka, kiinteistö, jonne on määritelty tilat, johon palvelut voidaan perustaa ja tilannehuone, jota pyörittää koulutettu AVAK-henkilöstö. AVAK-henkilöstö mahdollistaa tilojen käytön näille muille palveluntuottajille, joilla varmistetaan kunnan tai muiden viranomaisten lakisääteisten palveluiden tarjonta esimerkiksi evakuoinnin yhteydessä. Simppeliä.
Jos haluat oikeasti tutustua asiaan syvemmin niin mene TUOVI-portaaliin (kirjautuminen) ja siellä AVAK työtilaan, löydät sieltä materiaalia, jossa kerrotaan AVAK-toimintamallista. Kun olet tutustunut näihin materiaaleihin, niin voit olla yhteydessä vaikka minuun, jos kiinnostuksesi heräsi, kerron aiheesta mielelläni lisää.
Nyt AVAK-toiminnasta löytyy esittelymateriaalia ja päällikön käsikirja, joka tehtiin yhdessä AVAK-tiimin kanssa. Työ vei kaikkiaan kolme vuotta ja nyt pitäisi jatkaa toimintamallin kehittämistä. Tähän on kuitenkin tultu pitkälti vapaaehtoisvoimin. Nyt AVAK-malli tarvitsee omistajuuden, isännän tai emännän kaitsemaan nuorta ja kehityskelpoista toimintamallia niin, että siitä saadaan kansallinen ja yhtenäinen toimintamalli ympäri maata, malli joka palvelee kuntia, kaupunkeja sekä muita viranomaisia normaaliolojen häiriötilanteissa ja tarvittaessa jopa poikkeusoloissa.
On paljon henkilöitä ja eri tahoja, joita tahdon kiittää yhdessä ja erikseen avusta tällä matkalla. Ilman ketään teistä en kirjoittaisi tätä blogia ja olisi näin varma AVAK-mallin toimivuudesta. Kiitän teitä kaikkia tässä yhdessä ja erikseen. Kaiken kiitoksen mitä olen matkan varrella saanut kuuluu myös teille. Olen oppinut itsekin paljon uutta ja saanut uusia ystäviä. Kiitos, kiitos, kiitos.
Kati Aaltio
palvelupäällikkö
Nurmijärven kunta
@Kati_Aaltio